Autostereoita asennetaan
”Mistä löytäisin mä ystävän,” Jouko hoilotti päätevahvistinta kantaen ja minä tokaisin korviani pidellen: ”Et ainakkaan karaokebaarista.”
Uusi Kyöpelinvuori romaani
Osta ensimmäinen osa omaksesi e-kirjana tai tilaa painettuna.
Painettu kirja ilmestyy!
Janne Mononen
On kuopiolainen kirjailija, kotoisin korpikylältä, samanlaiselta kuin Kyöpelinvuori-romaanien Luukkasenvaara.
Kirjoittaminen on Jannelle tapa tallentaa muistoja keksityillä tarinoilla. Vaikka Kyöpelinvuori-romaanit ovat fiktioita, jotkin tapahtumat peilaavat todellisiin.
Miten Kyöpelinvuori sai alkunsa?Kirjallisuus on elämää – se on muistoja, unelmia ja hiljaisia sankaritarinoita.
Tutustu kirjailijaan
”Mistä löytäisin mä ystävän,” Jouko hoilotti päätevahvistinta kantaen ja minä tokaisin korviani pidellen: ”Et ainakkaan karaokebaarista.”
Kun kivi halkesi, otin sen käteeni ja tutkailin, mitä sisuksissa oli. ”Katohan perhanaa,” mutisin käännellessäni ruosteista, sateenkaaren kirjavaa kiveä.
”Täällä ei ole mitään. Saat tehdä muuten vaan ilmareikiä,” Harald nauroi ja läpsäytti minua selkään niin, että toinen munuaiseni varmaan irtosi.
Ensimmäinen osa on tarina sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta.
Eletään 80-lukua. Pienen savolaisen kunnan syrjäkylällä vietetään rauhaisaa hiljaiseloa. Kylällä asuvat ihmiset ovat aikoinaan isovihaa pakoon lähteneiden karjalaisten jälkeläisiä. Hedelmälliset maatalousmaat ja suuret kalaisat järvet ovat vaihtuneet louhikkoiseen ja soiseen maastoon. Tämä kitulias seutu ei sovellu maanviljelyyn lainkaan, kertoo eräs sata vuotta vanha kirjanen. Mutta silti uutterat asukkaat ovat rakentaneet itselleen säällisen elon. Kiskoneet maasta sen niukan, mitä sillä on tarjottavana.
Kuitenkin elämä tarjoaa yllätyksensä. Maan uumenissa muhii aarre. Se on niin suuri, että vain harvoin sellaista on kaivettu esiin. Tavallisena keväisenä päivänä Matias Mömmö pääsee salaperäisen kiven jäljille. Siitä alkaa tapahtumien ketju, jonka osapuolina ovat suuri kaivosyhtiö, itsepäiset kyläläiset, sekä maa itse.
”Älä siä nuor mies ala mua ennää parittaan. Eikö se oo ollut jo semmonen puhe?” ”No on on, säälittää vaan kattoo, miestä puutteessa.” ”Samassa puutteessa ittekii oot. Mouruat kuin mikäki kolli.”
“Hidastetaan kolmeks tunniks. Annetaan massan ottaa kiinni. Antti, sääjä vastapuolen tunkkeja milli kerrallaan. Ei nykäsyä, vaan hivutettaan.” ”Se on Väinölle tuttua, kysykee vaikka eukoltaan. Milli kerrallaan iliman nykäsyä.”
”Kuules Veikko, minä just mietin, että taijankin ottoo tämän työvuoron rahana,” Raatikainen sanoi pomolle. Veikko Antikainen ei vastannut vaan sanoi: ”Väinö, siellä on menny viime vuorossa asiat pikkusen vituralleen."
Kyöpelin-vuoren länsipuolella oli pienempi harju, Pahkuri. Siellä sijaitsi autioitunut maatila. Muistin, että kun olin lapsi, tilalla vielä asui eräs perhe. En tiennyt miksi, mutta perhe muutti pois ja talosta tuli ryyppyremmin majapaikka. Sitten siellä tapahtui kauheita. Talossa asuvista veljeksistä oli toinen tappanut toisen kirveellä ja piilottanut uhrin lattian alle. Muistaakseni taksikuski oli löytänyt ruumiin. Tutkimuksissa olivat todenneet, miehen olleen vielä elossa, kun hänet oli jätetty sillan alle kitumaan. Surmaaja oli päätynyt mielisairaalaan. En muistanut enää heidän nimiään, en heitä koskaan ollut kunnolla tuntenut. Sitten paikka jäi pariksi vuodeksi autioksi. Mutta nykyään siellä asusti tunnettu hurjapää, Kalle Kauranen. Hän teki metsurin töitä ja kävi renkinä Tuumasen Jussilla. Kalle oli kuulu voimistaan ja siis hurjasta luonteestaan. Häntä eivät möröt pelottaneet. Tarinan mukaan Kalle oli taltuttanut kolme liikkuvan poliisiakin, kun nämä olivat suututtaneet hänen Kauppisen matkahuollon baarissa. Mutta sehän oli vain tarina, jollaisia poikaset kertoilivat. Katselin Kyöpelivuorta ja muistelin kahdentoista vuoden takaisia tapahtumia.
Topi puuhaili vajassa, hiekka-auto oli parkissa tallin vierellä, traktori pellon laidalla ja. Jouko ja Ari eivät näkyneet olevan kotona, koska autoja ei näkynyt. Tervehdin Topia, joka seisoi vajassa joitakin kaasarin osia käsissään. Pöydällä näkyi saha koppa auki. Oli varmaan Arilta jäänyt puuhommat sahan renkkaamiseen ja huolto isän tehtäväksi. Kuulin korvissani kuinka Ari oli noitunut. Topi hyvähermoisena ei kuitenkaan päreitä pojilleen poltellut. Eeva-muori olikin sitten toinen juttu. Hetken päästä istuttiin vajan edessä pölleillä ja Topi kääri itselleen sätkän. Kohta alkaisi tulemaan juttua, Topilla oli hyvä muisti ja paljon tarinoita entisistä ajoista kerrottavana. Mietin joskus, että ne pitäisi kirjottaa jälkipolville muistiin, savottatarinat ja muut. Topi minulle oli kertonut pitkospuutiestä, jota pitkin tänne oli salojen poikki kävelty, kun hiekkatietä ei oltu vielä tehty. Hän se oli kertonut tien tekemisestäkin, kivien halkomisesta nuotioiden ja veden avulla, kun ei ollut räjähteitä. Savotoista Hackmannin salolla ja Lylyn metsissä, että sielläkin oli ollut kämppä ja siitä salaperäisestä myllystä puron varrella. Minä kun olin ihmetellyt, että on purolla nimi, kun ei ole sillä myllyä. Mutta olipaan ollut, semmoinen pieni, niin sanottu kotitarvemylly. ”Olitko mehtee raivoomassa?” Topi kysyi. ”Vähä siistin rinnettä ja polttopuita samalla.” ”Niin minä kuuntelin, että ukkivainaas Stihl laulaa.” Topi tunnisti äänestä, millä sahalla tehtiin töitä. ”No ootko käynyt salolla kiviä kerräilemässä?” Topi kysäisi pilke silmäkulmassaan. Ja minä mietin, että mistähän se senkin jo tiesi. Olinko muka Martalle kertonut, että mitä olin ollut tekemässä. ”No niin tulin käyneeks. Vuoan laihoin tuloksin, tais vaan kokkoelma karttua.” Topi poltteli hetken ja kahteli sitten sätkäänsä: ”Niin, suopihan sitä ehtiä, vuoan ilman tietämystä mistä ehtiä, on hankalloo hommoo.”
Kansalaisopistossa tehty seinäkello tikitti tuvan seinällä. Radiosta kuului hiljaa klassista musiikkia. Osmo luki pöydän ääressä päivän lehteä. Välillä rohi kurkkuaan selväksi ja ilmaisi Ellille ääneen, mitä lehdessä sanottiin. Sitten hän huomasi päätyikkunasta, kuinka auto vilahti siitä ohi: ”Katohhan, auto tul pihhaan.” Elli nousi kiikusta kutimet käsissään ja kiirehti ikkunaan kurkkaamaan: ”Ryhämäen Uuno.” ”Jaa, mittees se Uuno?” ”Kohtahan se seleviää,” Elli totesi ja katseli vähän aikaa tupaa, että oliko siistit kunnossa. Sitten hän laittoi kutimet talteen ja meni laskemaan vettä kahvipannuun. Pian kuului ulko-oven rämähdys ja kopina eteisestä. Sitten täräkkä koputus, johon toivotettiin vieras sisään. Uuno astui tupaan hiukan oviaukossa kumartuen. ”Päiveeee,” hän venytteli tervehdyksen ja kun huomasi Ellin puuhan, ryhtyi kieltelemään: ”Elä ala sumpin keittooon.. Minä vuan lyhyesti tuon Osmon kanssa huastelen…” Mutta Elli huitaisi kädellään ja totesi olevan päiväkahvin ajan muutenkin. Uuno ei sen enempää väittänyt vastaan vaan istahti oven viereiseen nojatuoliin. Osmo siirtyi pirtinpöydän ääreltä kiikkutuoliin istumaan. Ja pian keskusteltiin Matiaksen valtauksesta. ”Minä vähä sitä poikooo yllytin tekemään sen valtauksen…” Uuno puheli. ”Jaa. Kröhöm, mikäs sinulla ol taka-ajatuksena siinä sitten?”
“Kyläläisiä viettämässä laskiaisriehaa 70-luvulla.”
Topilla ei ole koskaan kiire minnekään. Sätkää hän on aina joko käärimässä, sytyttämässä, polttamassa tai tumppaamassa. Hommat tullee kuitennii tehtyä.
Periksiantamaton oman tiensä kulkija. Ei välitä rahasta. Tahtoo tehdä oman mielensä mukaan, kuuntelee neuvojia, mutta ei välttämättä noudata niitä.
Pitkän huiskea, tummahipiäinen kylän suurimman maatilan ja metsäomaisuuden isäntä. Riuska ja äkkiottoinen liikkeissään. Ymmärtää rahanpäälle. Kolme lasta ja vaimo. Myös taksiyrittäjä.
Sypäkkä ja ätäkkä töissään. Viihtyy mieluummin äijäporukassa kun tyttöjen illanvietossa. Suunnitelmallinen.
Maa siirtyy ja Nortti palaa. Viikonloppuna narskautetaan Kossu auki ja aletaan hitsata. Auttaa miestä mäessä.
Krhm. Jaa tuota. Suattaahan se olla niinnii. Vuoan tointtaako tuota hättäillä?
Pelätty Veinolan valtias, leski-ihminen. Sanovat pahansisuiseksi, mutta syystä tai toisesta katsoo Matiasta hyvällä ja tukee hankkeissa.
Ammattitaitoinen ja älykäs. Tuskastuu välillä Matiakseen, mutta yleensä hillitsee hermonsa.
Korjaamon kaverit tulivat aamukahville mustine rasvaisine käsineen. Siniset haalarit ja tasakupuiset oranssit lippalakit. He toivat muoassaan konerasvan tuoksun. Yksi pysähtyi tiskille vilkaisemaan solenoidia ja varmisti sen sopivuuden asiakkaan auton starttimoottoriin. Taas ovi kilahti, sisälle asteli rouva punaisessa takissaan keinahtelevalla tyylillä käsilaukkua kantaen. Pysäköi itsensä tiskille ja kysyi varaosaa tutkailevalta mieheltään: ”Joko sinä sait sen solenantin?”
”Olpahan jyssäys,” Topi tuumi ja lipaisi sätkän kiinni. Laittoi pussin rintataskuun ja lähti tallustamaan vähän istuvassa asennossa housut lököttäen saappaiden varsien päällä. Savukaasuja ja pölyjä leijaili räjäytyspaikan yllä, kun ukot kävelivät louhoksen reunalle ja siitä laskeutumaan ajoluiskaa alas. Oli parina päivänä käyttänyt suvena ja satanut vähän vettäkin. Nyt kun oli pakastanut, niin luiska oli paikoin jäässä, paikoin soralla. Siinä sitten ukko toisensa jälkeen meinasi saappaissaan keikahtaa kumoon ja pääsi ärräpäitä ilmoille.
”Sieltähän ne minun parhaat työmiehet tulevat,” Pekkarinen ölähti, kun pojat nousivat autosta. ”Noin se sanoo kaikille, älkää ylpistykö,” Korpela naurahti kävellessään ohi kanki olalla. Rape ja Uki katselivat ympärilleen. Kirvesmiehet näkyivät rakentavan tellinkejä ja lavoja. Terästankoja oli laanissa tuolla ja puutavaraa tuolla. Kontteja siellä oli ja muutama parakki. Kuorma-auto seisoi tyhjäkäynnillä ja traktori vähän taempana. Pientä tumpperia olivat purkamassa lavalta. Sähkömiehet puuhastelivat muuntajan parissa pylvään luona. Työmaan avaus oli jo täydessä touhossa. ”Ollaanks me myöhässä vähän,” Uki naurahti. ”Mitteepä tiällä hättäilemmään,” joku ukko tokaisi sätkä suupielessä. Uki vilkaisi miestä, mutta ei vastannut. Mikä lie ollut savolainen työllistetty. Rape katseli vähän masentuneena ympärilleen. He olivat jonkinlaisessa rinteessä, laskeutuneet kapeaa tietä. Missään ei ollut näkynyt taloja, kilometri sotalla pelkkää korpea. Tämä oli ehkä syrjäisin kaivostyömaa, missä hän oli ollut.
Hinta: 26,00 € (sisältää postikulut Suomeen)
Miten varaus toimii? Täytä alla olevat osoitetiedot ja paina "Lähetä tilaus". Kun kirja ilmestyy, saat siitä tiedon ja voit tilata sen.
Blogi
Työmaa
Kirjoittaminen
