Ei minulla ollut tarkoitus kirjoittaa romaania. Jossakin vaiheessa siinä vain kävi niin, että pohdiskelu kasvoi tarinaksi ja tarina romaaniksi saakka.
Se sai alkunsa pari vuotta sitten syksyllä. Kärsin jonkin aikaa unettomuudesta ja niinpä ehdin öisin lukea yhtä sun toista. Minulla on taipumus kiinnostua jostakin aiheesta ja sitten penkoa sitä pohjamutia myöten. Tällä kertaa oli vuorossa malminetsintä ja kaivosteollisuus. Nimenomaan historialliselta kantilta, menneiltä vuosikymmeniltä. Ei mitä siellä tapahtuu juuri nyt. Lueskelin öisin netistä löytyneitä vanhoja Vuoriteollisuus-lehtiä. Tutustuin myös kokousmuistioihin. Ne olivat mielenkiintoista ja hauskaakin luettavaa. Tuntui kuin olisin istunut kärpäsenä katossa seuraamassa geologien keskustelua. Ne taisivat olla 60 – 70-lukujen taitteesta. Moni asia noissa muistioissa meni yli hilseeni vaikka maanalaisista asioista puhuivatkin. Nyt kun luen samoja kokousmuistioita, huomaankin, että olenkin alkanut ymmärtää niitä, ainakin osaltaan. Sen verran monet alan kirjat olen nyt lukenut ja aiheeseen perehtynyt
Maasta sinä olet tullut
Tie on pitkä ja kivinen.. nimittäin ensimmäisestä löydöksestä kaivokseen saakka. Yllättävän monet kaivoksista ovat saaneet alkunsa löydöksestä, jonka on tehnyt tavan pulliainen. Näitä geologeille toimitettuja kiviä kutsutaan kansannäytteiksi. Jos tämä kansannäyte on mielenkiintoinen, saattaa se johtaa jatkotutkimuksiin. Tutkimukset voivat aluksi olla varsin kevyitä, taloudellisista syistä tietenkin. Tutkitaan maaperää monin eri tavoin. Tehdään mittauksia, kaivetaan pieniä monttuja tai ojia. Paljon katsellaan karttoja ja perehdytään muutenkin ympäristöön ja tietoon sen geologisesti laadusta ja historiasta. Mitä siellä on vuosimiljardien aikana tapahtunut ja miten se on muokkautunut. Onko seikkoja, jokat puoltavat mahdollisuutta malmin muodostumiseen? Onko alueelta löytynyt aiemminkin merkkejä mahdollisesta mineraalisaatiosta —esimerkiksi kansannäytteitä tai maaperämittauksissa kohonneita pitoisuuksia? Jopa kasvillsuus voi indikoida malmeista.
Kuvittelin, että niin kävisi. Kansannäyte olisi lupaava ja maaperä antaisi merkkejä mahdollisesta malmiesiintymästä. Että tämä tapahtuisi kotikyläni saloalueella. Pohdiskelin, kuinka tapahtumat etenisivät syväkairaukseen ja muihin raskaampiin etsintämenetelmiin. Lopulta jättipottiin, aarteen löytymiseen. Mielikuvitukseni alkoi rakentaa tarinaa. Sitten romaania. En muista, missä vaiheessa niin kävi. Mutta olen kirjoittanut ylös, että asiaan liittyy Kalle Päätalo. Luin nimittäin samaan aikaan Iijoki-sarjaa. Luutavasti Kallen tapa kirjoittaa vaikutti lakoniseen, riisuttuun kerrontatyyliin, jolla itsekin tarinaani naputtelin.
Lihaa luiden ympärille
Mielikuvituskaivoksenikaan ei syntynyt itsestään. Tarvittiin ihmisiä! Kuvittelin palavereita, työvaiheita, työmaan arkea Päätalon tyyliin. Kohtasin mielessäni työmaan ihmisiä ja heistä muovautui henkilöitä romaaniin. Ensimmäisiä versioita heistä! Syntyi päähenkilö. Itsepäinen nuori mies, omien polkujensa kulkija. Sitten kun aloin lähestyä asioita kaunokirjallisista lähtökohdista, syventyivät henkilöiden taustat. He saivat sitä kuuluisaa lihaa luidensa ympärille. Luin samaan aikaan erään toisen harrastelijan 80-luvulla kirjoittamaa epävirallista historiikkia paikallisesta kaivoksesta. Se vaikutti oman tarinani syntyyn. Nappasin sieltä muutamia tositapahtumia ylös. Voisin niitä hyödyntää itsekin. Nyt kirjoitin romaania. Välillä huomasin menneeni pahasti takaperin puuhun ja aloitin alusta. Mutta kun kaikki sujui, kirjoitin tekstiä todella nopeasti. Päivässä tuhansia sanoja. Välillä kirjoitin niin vauhdilla, että romaani olisi syntynyt helposti kahdessa viikossa. Mutta sitten pidin taukoja.
Janne on perehtynyt kaivostekniikkaan tehdäkseen Kyöpelinvuoren maailmasta uskottavan. Hän on käsitellyt esimerkiksi malmiesiintymää, diabaasijuonta, nikkelin, kuparin ja koboltin tuotantoa, rikastusta, murskausta, jauhatuspiirejä, vaahdotusta, kaivostornia, kuilun upotusta ja kuljetusratkaisuja. Romaanin kaivoshankkeen tekniset mitat ja tuotantomäärätkin on kehitetty yksityiskohtaisesti, vaikka eivät sinällään tule esille romaanissa.
Kyläläiset
Romaani tapahtuu syntymäkyläni kaltaisessa paikassa Kaavilla Juuan ja Polvijärven rajalla. No, sehän on melkein yksi yhteen, noin kartalla. Talotkin ovat juuri niillä paikoilla, missä ne ovat oikeastikin. Jopa asukkaat… ovathan eri nimisiä, mutta kyllä heissä tietysti pohjaa on todellisista elävistä ja eläneistä ihmisistä, kuitenkin muistaen sen seikan, että totuus on niin arvokas asia, että sitä on käytettävä hyvässä tarinassa vain mausteeksi! Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään. Eihän isä ollut tuollainen! No ei varmasti. Tarinan henkilö on mielikuvitusta.
Maakunta
Kartan kanssa olen tehnyt tätäkin romaania. Suunnittelin tarkasti malmiot maastoon ja katsoin miten tiet voisivat kulkea, minne kaivoksen saattaisi rakentaa. Sitten lähikunnat ovat saaneet uudet nimet, uudet kunnanjohtajat ja niin pois päin. Niitä olen käsitellyt vapaammin. Rakentanut taajamat mieleisiksini. Vaaramaisemat ovat lähinnä sydäntäni. Asun Kuopiossa, mutta aina kun mahdollista, lähden syntymäkotiini Polvijärven ja Juuan rajalle Kaaville. Sieltä käsin seikkailen sitten pitkin metsiä ja korpia, ajelen milloin minnekin lähialueella. Tutkin metsäteitä, käyskentelen maastossa ja nautin hiljaisuudesta. Metsä on sieluni kaupunki, täynnä elämää ja epäsäännöllisiä muotoja. Jokainen puu on tarinoita täynnä. Ihmisten kaupunki on siihen verraten autiomaa, äänekäs ja melkein väkivaltainen suorakulmaisine muotoineen ja harvoine puistoineen. Mutta, en suinkaan ole mikään erakko. Juttelen matkoillani satunnaisen metsätyöläisen kanssa, pysähdyn sukuloimaan tai muuten vaan tuttavien luo. Tapaan maalla paljon enemmän ihmisiä kuin kaupungissa! Ja koska olen kiinnostunut historiasta ja suvuista, yhteistä jutun juurta löytyy ihmisten kanssa aina. Käyn ostoksilla Juuassa tai Polvijärvellä ja nuo reissut tapaavat aina venähtää ihmisten kanssa turinoidessa.
Romaanien rakenne
Ensimmäinen romaani keskittyy liiaksikin yhteen henkilöön Matias Mömmöön. Enhän aluksi tiennyt, että olen kirjoittamassa julkaistavaksi tulevaa tekstiä. Halusin kirjoittaa ihmisestä, joka jatkaa eteenpäin, vaikka muut pitävät häntä vähän hulluna. Matias ei suostu luovuttamaan vain siksi, ettei häneen uskota.
Romaanisarjan toinen osa on ehkä luettevampi, koska siinä on useita henkilöhahmoja. Välillä käydään myös muistelemassa mennyttä vuosikymmentä eli 70-lukua.
Sankarimme Matias Mömmö ei ole penaalin terävin kynä, mutta ei varmaan tylsinkään. Hän on tottunut tekemään töitä jo pienestä pitäen, eikä osaa levätä laakereillaan. Matias viihtyy ennemmin yksin kuin suurissa porukoissa. Hän ei paljoa piittaa ulkonäöstään, vaikka on ilmeisen komea mies. Usein tytöt katselevatkin hänen peräänsä, mutta Matias ei edes ymmärrä, että miksi. Onhan hänellä ihastuksensa ja romanssinsa, joista toinen kirja kertookin enemmän.
Mitäs vielä?
Kirjani eivät ole mikään puolustuspuheenvuoro kaivosten puolesta. Mielikuvituskaivoksissa on se hyvä puoli, että ne eivät saastuta. Kaivokset ovat minulle vain jossain määrin tuttu ympäristö lapsuudesta. Ja minä en voi kirjoittaa pelkästään ihmissuhteista ja normaalista arjesta. Sellainen on minusta tylsää. Tarvitsen jotakin suurempaa, vaikkapa monimutkaisen projektin kantavaksi voimaksi. Kaivoksen suunnittelu, jos mikä on sellainen. Kirjoissa on sekä kirjoitusvirheitä -että kielioppivirheitä. Oikolukijoita ei ole ollut, eikä tekoälytarkistuksia. Itse en paljon sivu- tai päälauseista ymmärrä, saati adverbiaaleista. Se on sitä pilkunviilausta, jota inhoan. Ja tarinallisuudesta vielä sen verran, että kun maalataan suurella pensselillä, jäävät yksityiskohdat siveltimen peittoon.
Kyöpelinvuori – Työmaa on ilmestynyt. Sen voi tilata joko suoraan kirjailijan kotisivuilta tai Amazonista. Kaivosta rakennetaan korpeen ja sattuu ja tapahtuu monenlaista. Insinöörit kinastelevat keskenään ja töitä vahtivat kyläläiset aiheuttavat omat kommervenkkinsä. Mutta saako Matias Mömmö koskaan emäntää? Ja mitä tapahtui silloin aikoinaan Kyöpelinvuorella? Entä kuka esiintyy Matias Mömmönä Jaapan yöelämässä?
Janne MononenKyöpelinvuori
