Olen maaseudulta kotoisin, nykyään Kuopiossa asuva esikoiskirjailija. Isäni työskenteli malminetsinnässä. Kaivos kävi tutuksi, koska kävin siellä hänen kanssaan usein. Siitäpä lienee tullut aihe Kyöpelinvuori-romaaniin (tai ehkä sarjaan). Itse valmistuin sähköasentajaksi, mutta päädyin kuitenkin töihin lehteen painopinnanvalmistajaksi. Vaikka olenkin ollut kaupunkilaisena koko aikuisikäni, niin parhaiten viihdyn synnyinseudullani korpimaisemissa. Siellä, missä vaaralta näkyy toinen vaara.
Tarinat vailla loppua
Kun kirjoitan, tarinat alkavat syntyä kuin itsestään. Ne haarautuvat moneksi ja polveilevat, etsivät uusia kulkureittejä ja yhtenevät lopulta uudelleen. Se on mielenkiintoista. Toisinaan tuntee olevansa umpikujassa…, mutta sitten huomaakin sivujuonteen tulevan ja kohtaavan, ottavan mukaansa.
Pidetään kirjallisuus elossa
Tue inhimillistä tarinankerrontaa ja osta romaani sivujeni verkkokaupasta.
Virheineen kaikkineen
Tekoälyä en ole käyttänyt missään vaiheessa, koska kysymys on oman tarinan kertomisesta.
Ihmiseltä ihmiselle.
Salaperäisen kiven jäljillä
Kyöpelinvuori-romaani kertoo nuoresta miehestä, joka on innokas malminetsijä.
Eräänä päivänä hän pääsee salaperäisen kiven jäljelle. Muhiiko maaperässä aarre?
Ja jos muhii, mikä hinta sen esiin kaivamisesta on maksettava?
Muinaiset reitit heräävät eloon
Minua on aina kiehtoneet vanhat polut ja kulkureitit. Katselen usein karttoja ja niillä näkyviä ”muurahaisenpolkuja” merkkinä katoavista jäljistä.
Nykyään on talousmetsää kaikkialla tai sitten valtavan suuria metsäaukkoja. Vaikka en mikään luonnonsuojelija olekaan, näyttää se välillä kuvottavalta. Ikimetsissä on ainutlaatuista taikaa ja monimuotoisuutta.